Vapaaehtoisen palokunnan järjestäytymisvuodet 1866 – 1879

VPK:n perustaminen

Perustamiseen aiheuttaneita syitä

1800-luku oli koko maassamme suurten kaupunkipalojen aikaa. Kuutena ensimmäisenä vuosikymmenenä 12 kaupunkia joutui tulen saaliiksi, jotkut jopa niin, että vain muutama rakennus jäi pystyyn. Varsinkin tuhoisa Turun palo 1827 herätti ajatukset, että jotakin oli tehtävä tulipalojen estämiseksi ja sammutustyön tehostamiseksi.

Juuri näihin aikoihin oli Ruotsissa alkanut vapaaehtoinen palokuntaliike. Vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta ei ollut vierasta suomalaisillekaan, siitähän on osoituksena ikivanha talkoohenki. Kun vielä oli kyseessä sekä epäitsekäs auttaminen että henkilökohtaisen omaisuuden suojeleminen, sai tämä liike pian kannatusta Suomessakin. Turun VPK perustettiin 1838. Syntyyn oli välittömänä sysäyksenä Turun palo. Muuallakin lienee suunniteltu vapaaehtoisten palokuntien perustamista, mutta Nikolai I:n hallituskausi sensuuriasetuksineen ehkäisi kaiken vapaan yhdistystoiminnan.

Tänä aikakautena sattui Uudessakaupungissa kaksi erittäin tuhoisaa tulipaloa. Itäosassa paloi 1846 yhteensä 97 taloa ja 1100 ihmistä jäi kodittomaksi. 1855 paloi länsipuolesta 93 taloa. Muutamia päiviä ennen ensimmäistä paloa oli nähty paha ennustava uni, joten kaupunkilaiset jopa tiesivät odottaa tulen pääsevän valloilleen. Kaupungin porvarit olivat aamukävelyllään ”kuulemassa uutisia” - sanomalehtiä ei juuri ollut. Tällöin kapteeni Carl Castegren kertoi nähneensä unessa, että joukko akkoja lakaisi Alistakatua puhtaaksi. He pysähtyivät Koulukadun kulmassa silloisen Malmlundin talon kohdalla. Kapteeni kysyi miksi akat lopettivat siihen, mihin nämä vastasivat ”Tulemme toisella kerralla jatkamaan tästä”. Unen pelättiin ennustavan tuhoisaa paloa, ja muutaman päivän kuluttua se toteutuikin. Yhdeksän vuoden kuluttua akat vielä jatkoivat siitä, mihin olivat jääneet! Akkojen työ oli todella perusteellista. Palovakuutuksia ei juuri ollut.

Nämä palot olivat vielä kirvelevänä muistoissa, kun vapaammat tuulet yhdistystoiminnan alalla alkoivat puhaltaa Aleksanteri II:n noustua valtaistuimelle. Liberalistinen 1860-luku oli kaiken vapaan yhdistystoiminnan alalla todellisen renessanssin aikakautta. Silloin sai alkuunsa myös Uudenkaupungin VPK. Sen syntyyn vaikutti Turun esimerkki, suuret tulipalot Uudessakaupungissa sekä yleinen ajan henki. Mutta ennen kaikkea on muistettava perustaja C.G. Wivolin, joka niin monella muullakin alalla on toiminut Uudenkaupungin hyväksi.

VPK:n perustaja C.G. Wivolin

Carl Gustaf syntyi 1822 Halikossa, missä hänen isänsä toimi kreivi Armfeltin omistamassa Halikon vientiliikkeessä kirjanpitäjänä. Isällä lienee ollut myös muitakin julkisia tehtäviä, koska hän oli myös varanimismiehenä. Carl Gustaf tuli ylioppilaaksi 1843 ja vihittiin maisteriksi 1850.

Perustava kokous 14.3.1866

Jo 1864 ala-alkeiskoulun rehtori C.G. Wivolin oli kutsunut kaupungin kunnianarvoisia porvareita keskustelemaan vapaaehtoisen palokunnan perustamisesta. Tällöin valittiin väliaikainen hallitus, jonka puheenjohtajaksi tuli rehtori Wivolin itse. Hänen johdollaan laadittiin säännöt, jotka lähetettiin Senaatin Talousosastoon. Jostakin syystä säännöt kuitenkin viipyivät niin kauan, että ne vasta 30.1.1866 vahvistettiin. Viipymisen syynä saattoi olla, että Helsingin Vapaaehtoinen Palokunta perustettiin samoihin aikoihin ja se haluttiin saada ensin toimintaan.

Maaliskuun 14. päivänä 1866 oli kaupungilla kiertänyt rummuttaja ja huudellut kutsua saapua ala-alkeiskoulun huoneistoon vapaaehtoisen palokunnan perustavaan kokoukseen. Useat porvarit noudattivatkin kutsua, monet heistä olivat jo pari vuotta aikaisemmin pidetyssä kokouksessa luvanneet liittyä palokuntaan.

Puheenjohtajana toimi väliaikaisen hallituksen puheenjohtaja Wivolin, joka aluksi kertoi lyhyesti niistä esteistä, jotka olivat viivyttäneet sääntöjen vahvistamista. Tämän jälkeen säännöt luettiin, ja kaikki läsnäolijat päättivät yksimielisesti perustaa vapaaehtoisen palokunnan Uuteenkaupunkiin. Virallisena nimenä oli Frivilliga Brandkorpsen i Nystad. Sääntöjä päätettiin painattaa 500 kappaletta. Lippujenkin väristä keskusteltiin ja tehtiin päätös niiden hankkimisesta, mutta lausuttiin toivomus, että kaupungin arvoisat naiset kenties auttaisivat lippujen teossa. Toivomus toteutuikin, sillä vappuna pidetyssä ensimmäisessä kokouksessa palokunta sai vastaanottaa kaupungin naisilta palokuntalipun, päällikkölipun sekä neljä ruotulippua. Rehtori Wivolinille osoitetun lahjan jätti yli 40 perheenäitiä, ja lahjan mukana seurasi kirjelippu, missä lausuttiin kiitos siitä, että miehet olivat perustaneet palokunnan koteja suojelemaan.

Perustavassa kokouksessa keskusteltiin lopuksi naisten kutsumisesta kunniajäseniksi. Kun ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen, kuinka kutsujen olisi tapahduttava – oli ehdotettu kutsukirjeiden lähettämistä – naiset tulivat vasta vuosikymmeniä myöhemmin mukaan palokuntatyöhön. Ensimmäiset sääntöjen edellyttämät päälliköt sekä rahastonhoitaja ja kirjuri valittiin perustavassa kokouksessa. Ennen äänestyksen toimittamista kuitenkin piirilääkäri O. Myreen ja rehtori C.G. Wivolin olivat lausuneet toivomuksen, ettei heitä virkatoimiensa vuoksi valittaisi päällikkökuntaan.

Ensimmäiseksi VPK:n päälliköksi valittiin tupakkatehtailija F. W. Wahlberg, varapäälliköksi kauppias F. W. Ertman, sihteeriksi apteekkari J. W. Moliis ja rahastonhoitajaksi konsuli J. Ramsell.